Tunnelmallinen rauhoittava musiikki täyttää lämpimillä väreillä sisustetun huoneen. Taru Nevavuoren sormet tapailevat koskettimia. Seinällä roikkuu värikkäitä ukuleleja, kitarat nojaavat telineisiinsä, nurkassa on rummut. Kaikesta huokuu, että musiikki tulee suoraan Nevavuoren sydämestä.

– Lapsuudessani kotona musisoitiin paljon. Meillä oli monenlaisia soittimia, etenkin isäni soitti useita instrumentteja. Minä olen 9-vuotiaana istunut saunan lauteilla, jotta kukaan ei kuule, ja opetellut soittamaan kitaraa, Nevavuori kertoo.

– Siitä lähtien kitara on kulkenut mukanani. Aikuisena opiskelin klassisen kitaran opinnot, jonka jälkeen rinnalle tuli sähkökitara ja piano. Musiikkiterapiaopintojen aikana löysin harpun, josta tuli niin sanottu pääsoittimeni.

Nevavuori on siis musiikkiterapeutti ja Vibrac-hoitaja. Parhaillaan hän täydentää osaamistaan Helsingissä Itä-Suomen yliopiston alaisuudessa psykoterapeutin opinnoilla. Musiikkiterapia Melodian vastaanotto sijaitsee Laitilan Terveyskodin tiloissa.

– Työskentelin vuosia erikoissairaanhoitajana leikkaussalissa. Minulle tuli eteen ammatinvaihto, sillä käteni eivät kestäneet enää sitä työtä. Sain allergisen reaktion desifiointiaineesta, ja se vei käsistäni ihon, Nevavuori taustoittaa.

– Sen jälkeen piti miettiä uusia vaihtoehtoja. Löysin itseni aina uudestaan ja uudestaan Eurajoen kristillisen opiston nettisivuilta tutustumassa koulutustarjontaan. Olen koko ikäni harrastanut ja opiskellut musiikkia, joten musiikkiterapian opinnot tuntuivat todella mielenkiintoiselta.

Nevavuori aloitti musiikkiterapian perusopinnot Eurajoen kristillisessä opistossa syksyllä 2013 ja valmistui seuraavana keväänä.

Aiempi kokemus ja uudet opit käytössä

Opiskeluiden alkaessa Nevavuorella ei ollut juurikaan aiempaa kokemusta terapiatoiminnasta. Tosin entisessä työssään sairaanhoitajana hän oli tekemisissä apua tarvitsevien ihmisten kanssa.

– Työskentely sairaalassa poikkesi kuitenkin melko paljon terapeuttisesta työstä. Leikkaussalitoiminta on enemmän sellaista suorittavaa työtä, joskin sekin vaatii monenlaista erikoisosaamista, Nevavuori sanoo.

Kun musiikkiterapian opiskelut etenivät, hän ymmärsi, kuinka hyvin mennyt ja tuleva limittyvät toisiinsa.

– Aloin havaita, että tarvitsen musiikkiterapeutin työssäni myös aiempaa kokemustani ja osaamistani erikoissairaanhoitajana. Musiikkiterapeuttina täytyy tietää paljon esimerkiksi taudeista, hoidoista ja lääkityksistä.

Tuon asian ymmärtäminen löi viimeistään lukkoon tulevaisuuden haaveet.

– Suoritin Eurajoella avoimen yliopiston kasvatustieteen ja psykologian perusopinnot. Kokonaisuudessaan vuoden aikana kertyi siis lähemmäs 100 opintopistettä.

Luovuus avaa vuorovaikutuksen

Musiikkiterapia on yksi psykoterapian muodoista. Musiikkia käytetään vuorovaikutuksen välineenä.

– Musiikilla on kyky rauhoittaa ja aktivoida. Sillä voidaan säädellä mielialoja, nostaa esiin tunnekokemuksia ja niihin kokemuksiin liittyviä muistoja juuri sellaisina kuin ihminen ne on joskus kokenut. Musiikilla voidaan tehdä myös surutyötä.

– Musiikin avulla pystytään nostamaan asioita esitietoiselta tasolta tietoiseen sekä käsittelemään ja työstämään niitä. Kun kipeät asiat saadaan työskentelytilaan, tällöin niihin voidaan vaikuttaa ja muuttaa ajattelu- tai käyttäytymistapoja.

Terapiaan tullessaan asiakkaan ei tarvitse osata soittaa mitään soitinta tai edes tietää musiikista mitään. Jo pelkkä kiinnostus riittää.

– Eräällä nuorella oli traumaattinen tausta. Aina kun kysyin, että mitä kuuluu, hän vastasi, että hyvää. Tiesin, ettei se pitänyt paikkaansa, mutta hän ei pystynyt avautumaan asioista, Nevavuori muistelee.

– Ryhdyimme soittamaan soittimia, äänitin nuo soitot ja kuuntelimme ne seuraavalla kerralla. Silloin hän alkoi avautua kertomalla soittaneensa kappaleissa tiettyjä asioita. Joskus hän saattoi piirtää kuunnellessamme äänitteitä, ja vasta sitä kautta hän sai kerrottua niitä kipeitä asioita, joita ei muuten osannut tuoda esiin.

Musiikkiterapia on tarkoitettu kaiken ikäisille. Se on erittäin toimiva hoitokeino myös pienten lasten kanssa toimittaessa.

– Lapsilla ei välttämättä ole vielä termiä kaikille ympärillä tapahtuville asioille. He pystyvät tuomaan ne esiin jonkin tällaisen luovan keinon kuten musiikin kautta.

Vahvat valmiudet jatko-opintoihin

Eurajoen kristillisestä opistosta Nevavuorella on lämpimät muistot. Musiikkilinjojen vastuuopettajana toimii Heli Luosma. Musiikkiterapian opintoja ohjasivat Maarit Ylönen ja Eija Karvinen.

– Opetus oli todella hyvää. Huomasin sen etenkin siinä vaiheessa, kun siirryin musiikkiterapian jatko-opintoihin Jyväskylän yliopistoon. Olin saanut Eurajoelta hyvät valmiudet aloittaa opiskeluihin liittyvän harjoittelun.

– Eurajoella teimme kahdeksan kerran harjoittelun asiakkaan kanssa. Käytimme näissä tapaamisissa meille opetettuja metodeita ja menetelmiä. Näin työkalut olivat minulle tuttuja. Pystyin aloittamaan jatko-opiskeluissa harjoittelun heti, ja auttamaan myös kurssikavereitani.

Nevavuori korostaa, että kun aihe on ihon alle menevää, muodostuu kursseista tiivishenkisiä.

– Jokainen on omanlaisensa persoona ja kun käymme demo-tilanteissa avoimesti läpi asioitamme, tekee se meistä entistä tiivimmän ryhmän. Minulle jäi Eurajoen vuodesta todella hyvä mieli ja hienoja ystävyyssuhteita.

Opiskeluympäristöä hän kuvailee rauhoittavaksi.

– Kun saavuin aamuisin siihen kauniiseen maisemaan, tuntui siltä kuin olisin astunut toiseen maailmaan. Muistan kuinka aina lähtiessä kuljin hiljaa autolle ja hengittelin sitä rauhaa. Siellä ei ole hektistä eikä kiireistä, vaan kaikki luo ympärilleen rauhallisuutta.

Musiikkiterapian opintoja Nevavuori suosittelee kyseiseen ammattiin aikoville, mutta myös lasten ja nuorten kanssa työskenteleville.

– Vaikka tästä ei tekisi itselleen ammattia, antaa se hyvät työkalut moneen työhön. Meilläkin oli ryhmässä paljon opettajia, jotka pystyivät kehittämään omaa osaamistaan aivan uudella osa-alueella.

Tutustu musiikkiterapiakoulutukseen.